Tampere 6.5.2017

Selainasetukset estävät kuvien näyttämisen
Ennen kokousta kaikki läsnäolijat esittäytyivät ja kertoivat oman "tarinansa".
Selainasetukset estävät kuvien näyttämisen
Kokouksen jälkeen otettiin ryhmäkuva.
Selainasetukset estävät kuvien näyttämisen
Kokouksen jälkeen kävimme syömässä Ravintola Ukkometson yläkerrassa.
Selainasetukset estävät kuvien näyttämisen
Päivän lopuksi piipahdettiin Tampereen entisen joulumerkkikodin tontilla, Risti- ja Mariankadun kulmassa, Ristikatu 7:ssä. Joulumerkkikoti oli taustalla näkyvän huputetun kerrostalon paikalla. Jm-kodin 2-kerroksisen rakennuksen purku aloitettiin vuoden 1974 marraskuussa.
Selainasetukset estävät kuvien näyttämisen
Yhdistyksemme vpj Tiina Pyykkö laski tuomansa kukan entisen joulumerkkikodin sisäpihalle.

Tapaamispäivä ja vuosikokous Metson kirjaston Kuusi-salissa, 6.5.2017.

Tapaamispäivään osallistui ennakko-ilmoittautuneiden mukaisesti suuri joukko entisiä joulumerkkikodeissa olleita ja heidän läheisiään yhteensä 35 henkilöä.

Ennen kokouksen alkua oli mielenkiintoinen esittelykierros, jossa jokainen kertoi oman ”tarinansa”  joulumerkkikoti ajastaan ja sen jälkeisistä vaiheista. Todettakoon, että joillekin jäsenille oli vasta hiljattain tai hyvin myöhäisessä vaiheessa selvinnyt, että on ollut joulumerkkikodissa.

Kokouksen avauspuheenvuorossaan pj. Pauli Marttila kertoi yhdistyksen edellisen vuoden tapahtumista mm.:  Edellisenä toimintavuotena, 2016 järjestettiin kolme tapaamista, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa. Joulumerkkikotilapset saivat erityistä näkyvyyttä Katariina Vuoren kirjan julkaisun myötä. Joulumerkkikoti-asiaa käsiteltiin aamuteeveessä ylen sekä maikkarin lähetyksissä. Lisäksi Joulumerkkikoti aiheisia artikkeleita julkaistiin useammassa lehdessä, (5 juttua).  

Edellä mainitun julkisuuden myötä yhdistykseemme liittyi v. 2016 aikana 135 uutta jäsentä, joten jäsenmäärä oli vuoden 2016 lopussa 181. Vuoden 2015 lopussa meillä oli 46 jäsentä ja tällä hetkellä 190 jäsentä. Jäsenten keski-ikä on n. 61,5v. Tarkemmin jäsenistön tilastotietoja on jäsensivuillamme osoitteessa: https://www.joulumerkkikotilapset.fi/jasensivut/jasenet/. Sivulle pääsy edellyttää yhdistyksen jäsenyyttä ja sinne kirjaudutaan omilla tunnuksilla.

Lisäksi viime vuonna käynnistettiin vertaistukitoiminta. Ryhmät kokoontuivat Tampereella ja Kouvolassa.

Vuosikokousvalintoja:
Puheenjohtajana jatkaa Pauli Marttila ja hallituksen muina jäseninä Tiina Tiilikka, Tiina Pyykkö ja Heli Mattila sekä varajäseninä Marja-Leena Nissinen ja Riitta Kontiainen. Varajäseniksi  valittiin kaksi uutta jäsentä, Leena Lindroos ja Helena Kaarakainen. Kaikilta valituilta hallituksen entisiltä jäseniltä ei saatu ennen kokousta varmistusta jatkohalukkuudesta, joten yhdistyksen hallitukselle annettiin lupa muuttaa kokoonpanoa tarvittaessa.  

Jäsenmaksuksi vahvistettiin kuluvalle- ja seuraavalle vuodelle 2018, 20€ ja yhdistyksen keskeisille toimijoille hyväksyttiin myös kulu- ja matkakorvaukset, jotka ovat voimassa toistaiseksi, kunnes toisin päätetään.

Tarkemmin kokouksen päätökset ovat luettavissa myöhemmin jäsensivuilla kohdassa: -Jäsensivut| -Pöytäkirjat| -Vuosi- ja ylimääräiset kokoukset|.

Kokouksen jälkeen ruokailimme ja jatkoimme keskustelua Ravintola Ukkometson yläkerrassa.

Lopuksi kävimme muutaman korttelin päässä olevalla Tampereen entisen Joulumerkkikodin tontilla Ristikatu 7:ssä, Risti- ja Marian kadun kulmassa. Samassa yhteydessä yhdistyksen varapuheenjohtaja Tiina Pyykkö laski tarkoitukseen varatun kukan entisen joulumerkkikodin sisäpihalle.

Käynnin aikana eräs jäsen ehdotti, että ko. tontin rakennuksen seinään hankittaisiin esim. messinkilaatta muistuttamaan entisestä joulumerkkikodista, sillä paikalla. Hallitus selvittäköön toteutusta.

pm